"Ei enää toista tutkintoa" – Laura vaihtoi alaa AW Academyn avulla

Jatkuvasti muuttuvassa työelämässä on tilausta tavallisten ihmisten eeppisille teoille – kuten alanvaihdolle. Tällaisilla teoilla kuuluukin olla elämää suurempi klangi, koska ne eivät muuta pelkästään tekijöidensä, vaan myös koko maailman tulevaisuutta.

Uuden uran tavoittelu ja alanvaihto vaativat rohkeutta, sinnikkyyttä ja teräksistä motivaatiota – oikean kaistan lisäksi. AW Academy on tällainen poikkeuksellisen nopea väylä, joka kuroo umpeen IT-alan työnantajien ja osaajien välistä kuilua. Sen kautta uuden uran on aloittanut jo yli 1700 erilaisilla taustoilla varustettua osaajaa, joista noin puolet on naisia.

Mutta mikä ajaa ihmisen hyppäämään pois tutusta ja totutusta? Miksi alanvaihto kannattaa? Annetaan AW Academyn 12 viikon intensiivikoulutuksen eli “prässin” läpikäyneen Lauran kertoa lisää.

Alanvaihto vaatii asennetta ja työn imua

Suurimmalle osalle ihmisistä työ on yksi tärkeistä elämänsisällöistä. Jos sorvin ääressä näyttää harmaalta ja jämähtämisen tunteet ovat toistuvia, muutos voi houkutella. Muutos ei ole helppo laji, mutta kannattaa silti. Ratkaisevana tekijänä siinä on oman asenteen lisäksi työn imu, joka voi kuulostaa maagiselta jutulta, mutta perustuu ihan tosimaailman kokemuksiin ja tekoihin.

IT-alalla on puutetta toki tekijöistä, mutta myös diversiteetistä. Yksi AW Academyn alalle tuoma vahvistus onkin eri taustoilla ja kokemuksilla varustetut ihmiset. Aiemmin yliopistossa espanjan kääntämistä opiskellut ja ravintola-alalla työskennellyt Laura Muttilainenkaan ei edusta stereotyyppisintä IT-alan urapolkua.

Lauran rohkea hyppy AW Academyyn kypsyi halusta päästä nopeasti uudelle alalle ja töihin.

“Koska olin jo viettänyt vuosia yliopistossa, en halunnut enää toista kertaa lähteä vuosiksi opiskelemaan uutta tutkintoa. Tunsin myös olevani jumissa työssäni. Tilanteeni oli sekä töiden että opintojen suhteen näköalaton”, Laura muistelee.

Samaan aikaan Laura oli seurannut uutisointia siitä, kuinka koodareista on kaikkialla pulaa ja ohjelmointialalla töitä ja mahdollisuuksia riittäisi. Ottaessaan alasta enemmän selvää hän sai tietää, että “muutamat onnekkaat” olivat päätyneet koodareiksi AW Academyn kautta.

“En kuitenkaan uskonut, että minullakin olisi siihen mahdollisuus, koska minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta koko alasta tai koodaamisesta. AW Academysta valmistuneet näyttivät olevan superihmisiä, ja AW Academyn konsepti vaikutti liian yksinkertaiselta ollakseen totta: 12 viikkoa opintoja ja uusi ura aukeaisi.”

Uteliaisuuttaan Laura lopulta uskaltautui tekemään AW Academyn soveltuvuustestit. Onneksi, sillä se oli hetki, joka Lauran omien sanojen mukaan vei näköalattomuuden tunteen.

AW Academyn 12 viikon prässi tuntui Laurasta juuri siltä: intensiivisiä harjoituksia tehtiin todella paljon. Niin paljon, että myös onnistumisia tuli pakostakin. Nimenomaan onnistumisen tunne ja se, että huomasi oppineensa jotain, auttoivat Lauraa jatkamaan eteenpäin. Parasta kuitenkin oli ryhmähenki ja vertaistuki.

“Hienointa AW Academyssa oli, ettei jäänyt yksin.”

Muiden academylaisten tavoin myös Laura arvostaa nykyisessä työssään Vitec FuturSoftilla samoja tekijöitä, joista myös työn imu rakentuu. Laura nauttii itsenäisestä työskentelystä, mutta kuitenkin osana tiimiä. Hän myös kokee saavansa sopivassa suhteessa niin vastuuta kuin vapautta. Kaiken kaikkiaan hän kokee sopivansa hyvin yhteen työnsä kanssa.

“Monesti työpäiväni kuluvat melkeinpä huomaamatta. Koetan ratkaista ongelmia, joihin on usein joko monta erilaista ratkaisua tai sitten tuntuu, ettei yhtään. Molemmat ovat mielenkiintoisia tilanteita. Tähän asti kaikkeen on aina löytynyt kuitenkin ratkaisu, vaikka välillä tuntuu, että hakkaa päätään seinään. Tunnen innostumista ja iloa, kun huomaan oppineeni jotain ja ratkaisseeni ohjelmointiin liittyvän ongelman.”

Työpaikalla Laura tuntee saavansa apua, kun sitä pyytää. Hänen taustansa on myös otettu todella hyvin huomioon. Laura on sisäistänyt elinikäisen oppimisen ja hän ymmärtää sen, etteivät kerran opitut tiedot ja taidot riitä, vaan osaamista tulee päivittää tasaisesti. Toisinaan se tarkoittaa myös rohkeutta kokeilla jotain ihan uutta.

“Minun ei odoteta osaavan jo kaikkea. Olen vielä aloittelija, ja ainoat paineet, joita olen työssäni kokenut, ovat minun itse itselleni kohdistamia. On niin paljon asioita, joita haluaisin oppia ja jo osata. Vuorokaudessa on kuitenkin rajallinen määrä tunteja, ja ohjelmointityö vaatii vapaa-ajalta vastapainoksi muutakin tekemistä, jotta aivot ja mieli saavat lepoa.”

Voiko uuden ammatin todella oppia 12 viikossa?

Kenestäkään ei tule missään lajissa mestaria 12 viikossa. Lukuisia AW Academyn koodauskoulutusohjelmia vetänyt opettaja Tommi Teräsvirta muistuttaakin, että AW Academyn intensiivikoulutuksen käyneet osaavat ammatin perustaidot. He tietävät, että paljon täytyy oppia lisää, ja heillä on sekä taitoa että halua oppia se, mitä eivät vielä osaa.

Uudella IT-uralla alkuun pääseminen on mahdollista 12 viikossa, kiitos kiihdytetyn oppimisen.

Tommi Teräsvirta on käytännössä päässyt näkemään, kuinka nopea oppiminen on mahdollista, kun keskitytään olennaiseen ja opiskelijat ovat motivoituneita oppimaan.

“12 viikon jälkeen ohjelman läpikäyneet osaavat koodata saman verran kuin yliopistolta tai ammattikorkeakoulusta valmistuneet, mutta ehkä jopa ammattimaisemmin. Heiltä puuttuu paljon teoreettista osaamista, jota nämä "formaalimman" koulutuksen läpikäyneet ovat saaneet, mutta AW Academy valmistaakin siihen, mitä on nimenomaan laadukkaan koodin tuottaminen projektissa ja ryhmässä.”

Teräsvirta painottaa, että lisäksi erittäin tärkeä koulutuksessa omaksuttava asia on oppimisen opettelu.

“Nykyisin suurin osa ohjelmoijista joutuu jatkuvasti opettelemaan uusia teknologioita, kieliä, työkaluja yms. Tämän muuttuvan maailman ja siihen sopeutumisen AW Academyn konsultit osaavat varsin hyvin. Elämän mittaisen oppimisen siis.”

30.9.2019